— Niin minäkin, sanoi englantilainen.
Ja hänkin alkoi vuorostaan nauraa, mutta englantilaisten tavoin hampaat yhdessä.
— Siis, jatkoi englantilainen, joka ensimmäisenä taukosi nauramasta, — pakolainen siis hukkui?
— Niin, upposi pohjaan asti.
— Joten vankilan kuvernööri pääsi samalla kertaa vapaaksi raivoisasta ja hullusta vangista?
— Juuri niin.
— Mutta jonkinmoinen pöytäkirja kai laadittiin tämän tapauksen johdosta? kysyi englantilainen.
— Tietysti, kuolinkertomus. Ymmärrättehän, siltä varalta, että Dantèsin omaiset olisivat tahtoneet tietää, elikö hän vai oliko kuollut.
— Nyt he siis voivat olla rauhassa, jos hänellä jotakin perittävää oli. Hän on siis todellakin kuollut?
— On, on. Ja he saavat todistuksen milloin tahansa.