— Päinvastoin, puhutaan siitä, sanoi laivanisäntä alakuloisesti hymyillen.
— No niin, meillä on kolmen kuukauden palkka saamatta, sanoi Penelon.
— Cocles, maksakaa näille kunnon miehille jokaiselle kaksisataa frangia. Toisessa tilanteessa olisin lisännyt: "Antakaa heille jokaiselle kahdensadan frangin lisäpalkkio." Mutta nyt ajat ovat huonot, ystäväni, ja ne vähät rahat, mitkä minulla vielä on jäljellä, eivät ole minun. Antakaa se siis minulle anteeksi.
Penelonin kasvoilla näkyi liikutuksen ilme, hän kääntyi tovereihinsa, vaihtoi muutaman sanan heidän kanssaan ja palasi.
— Mitä siihen tulee, herra Morrel, sanoi hän, siirtäen mällin suunsa toiselle puolelle ja ruiskauttaen odotushuoneeseen toisen kerran sylkeä, — mitä siihen tulee…
— Mihin?
— Rahaan…
— No niin?
— Toverit sanovat, että he kyllä tyytyvät nyt viiteenkymmeneen frangiin ja ovat valmiit odottamaan loppua.
— Kiitos, ystäväni, kiitos, sanoi herra Morrel syvästi liikuttuneena. — Te olette kaikki hyviä ihmisiä. Ottakaa palkkanne, ja jos löydätte hyvän paikan, niin menkää toisen palvelukseen. Olette vapaita.