— Ei ole, mutta vietetään, sanoi Caderousse, — yhtä varmasti kuin Dantèsista tulee Pharaonin kapteeni. Vai mitä, Danglars?
Danglars vavahti saadessaan tämän odottamattoman iskun ja kääntyi Caderousseen, jonka kasvoja hän nyt vuorostaan tarkasti nähdäkseen, oliko tämä isku edeltäpäin harkittu. Mutta hän näki ainoastaan kateutta noilla kasvoilla, jotka olivat jo melkein veltostuneet humalan vaikutuksesta.
— No niin, sanoi hän täyttäen lasit, — juokaamme siis kapteeni Edmond Dantèsin, kauniin Mercedeksen puolison kunniaksi!
Caderousse nosti veltosti lasin huulilleen ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella, Fernand tarttui omaansa ja heitti sen maahan rikki.
— Hm, hm, hm, sanoi Caderousse, — mitä näenkään tuolla mäen töyryllä Catalansin puolella? Katsohan, Fernand, sinulla on terävämmät silmät kuin minulla. Näenkö kaikki kahtena, viinihän on petollinen juoma? Ne näyttävät kahdelta rakastuneelta, jotka astelevat rinnatusten ja käsi kädessä. Jumala varjelkoon, he eivät arvaakaan meidän näkevän heidät ja syleilevät toisiaan!
Danglars huomasi Fernandin tuskan.
— Tunnetteko heidät, herra Fernand? kysyi hän.
— Tunnen, vastasi tämä käheällä äänellä, — ne ovat Edmond ja Mercedes.
— Kas, sanoi Caderousse, — ja minä kun en heitä tuntenut! Hoi, Dantès, hoi korea tyttö! Tulkaahan hiukan tänne ja sanokaa, milloin häät ovat, sillä Fernand ei tässä itsepäisyydessään ilmaise sitä meille.
— Pidätkö suusi kiinni! sanoi Danglars ollen estelevinään Caderoussea, joka itsepäisenä kuin juopunut ainakin kurottautui lehtimajan ulkopuolelle. — Pysy alallasi ja jätä rakastavat rauhaan. Ota esimerkkiä Fernandista, hän pysyy rauhallisena.