— Hitto vieköön, sanoi hän nieltyään taivaallisen herkkunsa, — en tiedä, seuraako tästä, mitä olette kuvaillut, mutta niin maukasta se ei ainakaan ole kuin olette vakuuttanut.
— Siksi, että makuhermonne eivät ole vielä tottuneet tähän taivaalliseen aineeseen. Sanokaa, oletteko ensimmäisellä kerralla pitänyt ostereista, teestä, portterista, tryffeleistä ja monista muista herkuista, joista sittemmin olette nauttinut? Ymmärrättekö roomalaisia, jotka höystivät fasaaneja pirunpihkalla, tai kiinalaisia, jotka syövät pääskysenpesiä? Ette. Samoin on hashishin laita. Syökäähän viikon päivät sitä, niin ei mikään maailmassa ole teidän mielestänne sen maukkaampaa. Menkäämme viereiseen huoneeseen, teidän huoneeseenne, ja Ali tuo meille kahvia ja piiput.
He nousivat, ja sillä aikaa kun isäntä, joka sanoi itseään Sindbadiksi ja jota mekin olemme toisinaan sillä nimellä maininneet, antoi Alille muutamia määräyksiä, Franz astui viereiseen huoneeseen.
Se oli yksinkertaisemmin vaikka yhtä kallisarvoisesti kalustettu. Se oli muodoltaan pyöreä, ja sitä kiersi leveä divaani. Mutta divaani, seinät, katto ja permanto oli peitetty komeilla taljoilla, pehmeämmillä kuin pehmeimmät matot. Siellä oli Atlas-vuoren tuuheaharjaisten leijonain taljoja, loistavanviiruisia bengalilaisia tiikerintaljoja, Kapmaan pilkullisten panttereitten nahkoja — samanlaisten kuin se, joka ilmestyi Dantelle —, siperialaisten karhujen, norjalaisten kettujen taljoja, ja niitä oli heitelty toinen toisensa päälle niin paljon, että olisi luullut astelevansa nurmella ja lepäävänsä silkkiä pehmeämmällä vuoteella.
Miehet laskeutuivat divaanille. Itämaisia piippuja, joiden varret olivat jasmiinia ja imukkeet meripihkaa, oli niin runsaasti, ettei tarvinnut uudelleen täyttää samaa piippua. Ali sytytti piiput ja poistui noutamaan kahvia.
Miehet olivat hetken vaiti, Sindbad syventyneenä ajatuksiinsa, jotka eivät vilkkaimmankaan keskustelun aikana näyttäneet häntä jättävän, ja Franz vaipuneena mykkään unelmoimiseen, mihin mies melkein aina joutuu polttaessaan hyvää tupakkaa: savu tuntuu karkottavan kaikki huolet ja täyttävän tupakoitsijan mielen onnellisilla haaveilla.
Ali toi kahvia.
— Millä tavoin tahdotte juoda sitä? kysyi tuntematon. — Ranskalaiseen vai turkkilaiseen tapaan, väkevänä vai mietona, sokeroituna vai ilman sokeria, haudottuna vai keitettynä? Saatte itse valita. Sitä on valmistettu kaikilla eri tavoilla.
— Otan turkkilaiseen tapaan valmistettuna, vastasi Franz.
— Ja siinä olette oikeassa, sanoi isäntä. — Siitä huomaa, että teillä on taipumuksia itämaiseen elämään. Itämaalaiset ovat ainoita, jotka osaavat elää! Mitä minuun tulee, sanoi hän hymyillen omalla omituisella tavallaan, — vetäydyn itämaille asumaan, kun olen toimittanut asiani Pariisissa. Ja jos silloin tahdotte tavata minua, niin saatte etsiä minua Kairosta, Bagdadista tai Ispahanista.