Tietysti Albert asui mainitun kadun varrella, käveli bulevardilla joka päivä ja söi siinä ainoassa ravintolassa, jossa voi saada hyvän aterian, jos on hyvässä sovussa tarjoilijoiden kanssa.
Pastrini oli hetkisen vaiti. Hän näytti mietiskelevän tätä vastausta, joka ei tuntunut hänen mielestään oikein selvältä.
— No niin, sanoi Franz vuorostaan lopettaen isännän maantieteelliset mietiskelyt, — te tulitte ilmoittamaan jotakin. Suvaitsetteko kertoa meille käyntinne tarkoituksen?
— Niin oikein. Sehän on totta. Olette käskenyt vaunujen tulla kello kahdeksalta?
— Niin olemme.
— Aiotte mennä katsomaan Il Colosseota?
— Niin.
— Olette käskenyt ajurin ajaa Porta del Popolon kautta, kulkemaan pitkin muurin viertä vievää tietä ja palaamaan Porta San Giovannin kautta?
— Ne ovat minun omat sanani.
— No niin. Tuo tie on mahdoton.