Isälle annettiin aikaa kaksitoista tuntia, siis seuraavaan aamuun kello yhdeksään asti.
Kun Carlini palasi, oli rosvojoukko metsän aukeaman keskellä koolla syöden iloisesti niitä ruokavaroja, joita he pakottivat talonpojat heille tuomaan. Näiden iloisten olentojen joukosta hän etsi turhaan Cucumettoa ja Ritaa.
Hän kysyi, missä he olivat. Vastaukseksi rosvot purskahtivat äänekkääseen nauruun. Kylmä hiki nousi Carlinin otsalle, ja hän tunsi kauhun valtaavan mielensä.
Hän kysyi uudelleen. Eräs rosvo täytti lasin orvieto-viinillä ja ojensi sen hänelle sanoen:
"Reippaan Cucumetton ja kauniin Ritan onneksi!"
Samassa Carlini kuuli naisen kirkaisevan. Hän arvasi kaiken. Hän otti lasin, paiskasi sen tarjoojan otsaan pirstaleiksi ja syöksyi siihen suuntaan, josta oli huudon kuullut.
Sadan askelen päästä, erään pensaan takaa, hän löysi Ritan pyörtyneenä Cucumetton syliin.
Nähdessään Carlinin nousi Cucumetto pitäen pistoolia kummassakin kädessään.
Hetkisen molemmat rosvot katsoivat terävästi toistensa silmiin, mutta sitten Carlinin käsi, jolla hän oli tarttunut vyössä olevaan pistooliin, vaipui alas.
Rita makasi maassa heidän molempien välissä.