Cucumetto lähti, pitäen Carlinia silmällä, sillä hän pelkäsi tämän takaapäin iskevän häneen. Mutta rosvo ei mitenkään ilmaissut vihamielisiä tunteitaan.
Hän seisoi käsivarret rinnalla ristissä pyörtyneenä makaavan Ritan vieressä.
Cucumetto asteli hitaasti miesjoukkoa kohti ja hänen suureksi hämmästyksekseen Carlini saapui perille melkein samassa kuin hänkin.
"Heitetään arpaa! Heitetään arpaa!" huusivat kaikki rosvot nähdessään päällikkönsä.
He vetosivat entiseen oikeuteensa. Päällikkö nyökkäsi suostumisen merkiksi. Kaikkien nimilaput pantiin hattuun, Carlinin samoin kuin muidenkin, ja joukon nuorin veti tästä tilapäisestä äänestysuurnasta lipun.
Tässä lipussa oli Diavolaccion nimi.
Hän oli sama mies, joka oli kehottanut Carlinia juomaan päällikön onneksi ja jonka otsaan Carlini oli vastaukseksi paiskannut lasin.
Kun Diavolaccio näki onnen sillä tavoin häntä suosivan, hän purskahti äänekkääseen nauruun.
"Päällikkö", sanoi hän, "äsken ei Carlini tahtonut juoda teidän onneksenne; käskekäähän häntä nyt juomaan minun onnekseni, ehkä hän on suopeampi minua kohtaan."
Jokainen odotti Carlinin raivostuvan. Mutta kaikkien hämmästykseksi hän otti lasin toiseen ja pullon toiseen käteensä ja täyttäen lasin sanoi aivan tyynesti: