"Nyt", sanoi vanhus Carlinille, "auta minua hautaamaan tyttäreni."
Kun hauta oli luotu umpeen, sanoi vanhus:
"Minä kiitän sinua, poikani. Ja nyt jätä minut yksin."
Carlini totteli, meni tovereittensa luo, kietoutui viittaansa ja näytti kohta nukkuvan yhtä syvää unta kuin toisetkin.
Tuntia ennen päivänkoittoa Cucumetto herätti miehensä ja käski lähtemään liikkeelle.
Mutta Carlini ei tahtonut lähteä metsästä ottamatta ensin selkoa, miten Ritan isän laita oli.
Hän tapasi vanhuksen hirttäytyneenä tammen oksaan, joka varjosti tyttären hautaa.
Hän vannoi silloin tämän ruumiin ja tytön haudan ääressä kostavansa tämän kaiken.
Mutta hän ei voinutkaan pitää valaansa, sillä kaksi päivää myöhemmin eräässä kahakassa roomalaisten sotilaitten kanssa hän sai surmansa.
Sitä vain ihmeteltiin, että hän seisoessaan suoraan vihollista vastaan oli saanut kuulan selkäänsä. Mutta ihmettely lakkasi, kun eräs rosvo huomautti tovereilleen, että Cucumetto oli Carlinin kaatuessa ollut kymmenen askelen päässä hänen takanaan.