"Olen tappanut päällikkönne Cucumetton, jonka puku nyt on ylläni", sanoi Luigi, "ja olen sytyttänyt San Felicen kartanon antaakseni juhlapuvun morsiamelleni."
Tuntia myöhemmin oli Luigi Vampa valittu kuolleen Cucumetton sijaan päälliköksi.
— No, rakas Albert, sanoi Franz kääntyen ystävänsä puoleen, — mitä nyt arvelette Luigi Vampasta?
— Sitä, että tuo kaikki on tarua, sanoi Albert, — ja että häntä ei ole koskaan ollut olemassakaan.
— Ja te siis sanotte, että Vampa harjoittaa tätä nykyä ammattiaan Rooman lähistöllä? kysyi Franz Pastrinilta.
— Ja niin uhkarohkeasti, ettei moista ole ennen nähty.
— Poliisi on siis turhaan koettanut vangita häntä?
— Sehän on mahdotonta! Hän on liitossa tasangon paimenten, Tiberin kalastajien ja rannikon salakuljettajien kanssa. Kun häntä etsitään vuoristosta, niin hän onkin virralla, häntä ajetaan takaa virralla, hän onkin merellä; kun sitten luullaan hänen paenneen Giglion, Guanoutin tai Monte-Criston saarelle, niin hän ilmestyykin yht'äkkiä Albanoon, Tivoliin tai Ricciaan.
— Ja miten hän menettelee matkustajien suhteen?
— Hyvin yksinkertaisesti. Sen mukaan, kuinka kaukana ollaan kaupungista, he antavat matkustajalle aikaa kahdeksan tuntia, kaksitoista tuntia, vuorokauden, että hän ehtisi maksaa lunnaat. Kun tämä aika on kulunut umpeen, annetaan vielä tunti armonaikaa. Ellei tämän tunnin viimeisenä minuuttina lunnaita ole suoritettu, ampuu hän kuulan vangin otsaan tai pistää tikarin hänen sydämeensä. Siinä kaikki.