Kello viideltä Albert palasi hotelliin. Hän oli vienyt perille suosituskirjeensä ja oli saanut kutsuja kaikiksi illoiksi ja oli nähnyt Rooman. Yhdessä päivässä Albert oli ennättänyt kaiken.
Sitä paitsi hän oli ennättänyt tiedustella, millainen oli ooppera ja ketkä siinä esiintyivät.
Oopperan nimi oli "Parisina", ja siinä esiintyivät Coselli, Moriani ja Spech.
Onni siis suosi nuoria ystäviämme: he pääsivät kuulemaan "Lucia di Lammermoorin" säveltäjän oopperaa, jossa esiintyi kolme Italian parasta taiteilijaa.
Albert ei ollut voinut tottua italialaisiin teattereihin, niissä kun ei ollut orkesteripaikkoja yleisölle, ei ollut parvia eikä avonaisia aitioita. Se tuntui hankalalta hänestä, jolla oli oma orkesterituolinsa Bouffes'issa ja osansa loge infernalea Suuressa oopperassa.
Se ei estänyt Albertia pukeutumasta tavattoman huolellisesti joka kerta, kun hän meni oopperaan Franzin seurassa. Se oli turhaa vaivaa. Ranskalaisen muodin hienoimman edustajan häpeäksi on mainittava, että niinä neljänä kuukautena, joina hän Franzin kanssa oli samoillut Italian halki, hänelle ei ollut sattunut ainoatakaan seikkailua.
Albert koetti toisinaan laskea leikkiä tästä asiasta. Mutta oikeastaan hän oli siitä harmissaan. Hän, Albert de Morcerf, Pariisin suosituimpia nuoria miehiä, ei saavuttanut mitään ponnistustensa palkaksi. Koko juttu oli sitä tuskallisempi, kun hän oli lähtenyt Pariisista varmassa vakaumuksessa, että hänellä olisi aivan tavaton menestys ja että hän saisi tuttavansa Pariisissa riemuitsemaan kertoessaan seikkailuistaan.
Mitään ei ollut tapahtunut. Kauniit genovalaiset, firenzeläiset ja napolilaiset kreivittäret olivat pysyneet uskollisina, eivät suinkaan miehilleen vaan rakastajilleen, ja Albert tuli siihen harmilliseen vakaumukseen, että italialaiset naiset ovat uskottomuudessaankin uskollisempia kuin ranskalaiset.
Tällä en tahdo sanoa, ettei Italiassa, niin kuin kaikkialla, olisi poikkeuksia.
Albert ei ollut ainoastaan komea seuramies, vaan hän oli myös henkevä. Hän oli sitä paitsi vicomte, tosin uutta aatelia, mutta kun ei nykyaikana enää kysytä todistuksia, niin samahan oli, laskettiinko aateluus vuodesta 1399 vai 1815! Kaiken muun lisäksi oli hänellä viidenkymmenentuhannen livren vuotuiset korot. Se riitti jo yllin kyllin tekemään miehen tavoitelluksi Pariisissa. Nöyryyttäväähän sen vuoksi oli, ettei kukaan nainen todenteolla ollut häntä huomannut, vaikka hän oli liikkunut niin monessa Italian kaupungissa.