Hän päätti kuitenkin johdattaa keskustelun sellaiselle tolalle, että saisi edes jonkinmoista valaistusta asiaan.
— Herra kreivi, sanoi hän, — olette tarjonnut meille paikat vaunuissanne ja palatsi Rospolista vuokraamissanne ikkunoissa. Mutta osaatteko sanoa, miten voisimme hankkia itsellemme jonkinmoisen paikan nähdäksemme Piazza del Popololle?
— Sehän on totta, sanoi kreivi hajamielisesti katsoen koko ajan terävästi Morcerfiin, — torilla kai tapahtuu jonkinmoinen teloitus?
— Tapahtuu, vastasi Franz huomatessaan kreivin itse ryhtyvän puhumaan siitä, mistä hän tahtoi.
— Odottakaahan, odottakaahan, muistaakseni käskin eilen taloudenhoitajaani pitämään siitä huolen. Ehkä voin tehdä teille vielä tämänkin pienen palveluksen.
Hän tarttui kädellään soittokellon nauhaan ja veti kolme kertaa.
— Olen tehnyt palvelijoiden kutsumisen yksinkertaisemmaksi, sanoi hän Franzille. — Kun soitan kerran, tulee kamaripalvelijani, kaksi kertaa, tulee hovimestarini, kolme kertaa, niin tarkoitan taloudenhoitajaani. Tällä tavoin minun ei tarvitse tuhlata aikaa eikä sanoja. Kas, tuossa hän on.
Sisään astui noin neljänkymmenenviiden tai viidenkymmenen ikäinen mies. Hän muistutti täsmälleen sitä salakuljettajaa, joka oli vienyt Franzin luolaan, mutta ei nyt näyttänyt häntä laisinkaan tuntevan. Mies oli ilmeisesti saanut erityiset määräyksensä.
— Herra Bertuccio, sanoi kreivi, — oletteko niin kuin eilen määräsin hankkinut minulle torille päin avautuvan ikkunan?
— Olen, teidän ylhäisyytenne, sanoi taloudenhoitaja, — mutta se tapahtui viime hetkessä.