— Toscanalainen kreivi.
— No, saamme kai pitää hänet hyvänämme noiden kaikkien muiden ohella, sanoi kreivitär, joka kuului erääseen Venetsian vanhimmista suvuista. — Ja millainen hän on muuten?
— Kysykää vicomte Morcerfilta.
— Kuulittehan, että minua käskettiin kääntymään teidän puoleenne, sanoi kreivitär.
— Olisimme jokseenkin vaativaisia, ellemme pitäisi häntä miellyttävänä, vastasi Albert. — Vaikka hän olisi ollut kymmenen vuotta ystävämme, ei hän olisi tehnyt hyväksemme sen enempää kuin on nyt tehnyt. Ja kaikessa hän on ollut hyvin hienotunteinen, huomaavainen ja kohtelias, mistä huomaa, että hän on todellakin hienon maailman mies.
— Saammepahan nähdä, lausui kreivitär nauraen, — että vampyyrini ei olekaan mitään muuta kuin äskettäin rikastunut mies, joka tahtoo saada meidät unohtamaan miljoonansa ja on lainannut Laran ulkomuodon, ettei häntä sekoitettaisi Rothschildiin. Entä oletteko nähnyt naisen?
— Minkä naisen? kysyi Franz hymyillen.
— Tuon kauniin kreikattaren?
— Emme. Luulemme kuulleemme hänen guslinsa äänen, mutta hän itse on ollut näkymätön.
— Kun käytätte tuota sanaa näkymätön, rakas Franz, sanoi Albert, — niin tahdotte tehdä asian salaperäiseksi. Kuka sitten oli tuo sininen domino, joka oli valkoverhoisessa ikkunassa?