— Kas niin, kas niin, mutisi Danglars, — luulenpa, että asia on hyvällä alulla, ja parasta on nyt antaa kaiken kehittyä itsestään.
5. Kihlajaiskemut
Seuraavana päivänä oli kaunis sää. Aurinko nousi kirkkaana ja säteilevänä, ja ensimmäiset purppuranhohtavat säteet kimaltelivat kuin rubiinit aaltojen harjalla.
Kihlajaiskemut pidettiin saman Réserven toisessa kerroksessa, jonka lehtimajaan jo olemme tutustuneet. Huone oli avara, ja siinä oli viisi kuusi ikkunaa, joiden yläpuolelle oli (miksi, arvatkoon ken voi!) kirjoitettu yhtä monen Ranskan suurimman kaupungin nimi.
Puinen parveke ulottui kaikkien ikkunoiden ohitse.
Vaikka kemut oli päätetty pitää kello kaksitoista, oli tällä parvekkeella jo joukko levottomia kävelijöitä. Ne olivat Pharaonin laivamiehiä ja muutamia sotilaita, jotka olivat Dantèsin ystäviä. Kaikki olivat kihlajaisten kunniaksi pukeneet parhaat vaatteet ylleen.
Vieraiden kesken kertoiltiin, että Pharaonin isäntä oli luvannut läsnäolollaan kunnioittaa perämiehensä kihlajaiskemuja. Mutta sehän oli niin suuri kunnia, että kukaan ei sitä vielä ottanut oikein uskoakseen.
Mutta Danglars, tullessaan paikalle Caderoussen kanssa, vakuutti uutisen todeksi. Hän oli samana aamuna tavannut herra Morrelin ja herra Morrel oli itse sanonut hänelle tulevansa aterioimaan Réserveen.
Vähän sen jälkeen herra Morrel tuli huoneeseen, ja Pharaonin miehistö otti hänet eläköön-huudolla vastaan. Laivanvarustajan läsnäolo vahvisti huhua, että Dantèsista tulee kapteeni. Ja kun laivassa paljon pidettiin Dantèsista, niin kunnon merimiehet halusivat osoittaa laivanvarustajalle kiitollisuutta siitä, että tämä oli valinnut heidän toivomustensa mukaisen kapteenin. Tuskin oli Morrel astunut sisään, kun kaikkien yhteisestä toivomuksesta lähetettiin Danglars ja Caderousse kiirehtimään sulhasta. Heidän tuli ilmoittaa, että juhlan kunniavieras oli jo saapunut.
Danglars ja Caderousse läksivät matkaan juoksujalkaa, mutta he olivat päässeet tuskin sataa askelta, kun näkivät pienen joukon saapuvan ruutikellarin kohdalla.