— Ehkä ei teidän luoksenne. Minun luokseni hän ei kieltäydy tulemasta.
Kreivi meni työhuoneen kadunpuoleiseen ikkunaan ja vihelsi erikoisella tavalla. Viittapukuinen mies astui seinän luota esiin ja tuli keskelle katua.
— Salite! sanoi kreivi, aivan kuin olisi antanut määräyksen palvelijalle. Kirjeentuoja totteli viivyttelemättä, epäröimättä, jopa nopeastikin, astui ulko-oven edessä olevat neljä porrasaskelmaa ja tuli hotelliin. Viittä sekuntia myöhemmin hän oli työhuoneen ovella.
— Ahaa, sinäkö siinä oletkin, Peppino! sanoi kreivi.
Mutta Peppino ei vastannut, hän heittäytyi polvilleen kreivin eteen, tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä useaan kertaan.
— Ahaa, sanoi kreivi, — et ole vielä unohtanut, että pelastin henkesi! Kummallista, onhan siitä kulunut jo viikko.
— Ei, teidän ylhäisyytenne, en unohda sitä koskaan, vastasi Peppino, ja hänen äänessään sointui syvä kiitollisuus.
— Et koskaan, se on pitkä aika. Mutta siinäkin on jo paljon, kun itse uskot sen. Nouse ja vastaa.
Peppino loi levottoman katseen Franziin.
— Sinä voit puhua hänen ylhäisyytensä läsnä ollessa, sanoi kreivi, — hän on ystäväni.