— En ole koskaan ollut Pariisissa. En tunne Pariisia…
— Todellako! huudahti Albert, — oletteko voinut elää tähän asti näkemättä Pariisia? Sehän on uskomatonta!
— Ja kuitenkin totta. Mutta ajattelen kuten tekin, että minun jo täytyy tutustua maailman henkisten rientojen pääkaupunkiin. Olisin ehkä jo aikoja sitten tehnyt sinne matkan, jos olisin tuntenut jonkun, joka voi esitellä minut seurapiireissä. Mutta en tunne siellä ketään.
— Teidän kaltaisenne mies! huudahti Albert.
— Olette aivan liian kohtelias! Mutta kun en tiedä omistavani muita etuja kuin että voin rikkaudessa kilpailla Aguadon tai Rothschildin kanssa, ja kun en mene Pariisiin pelatakseni pörssissä, niin tämä pieni seikka on pidättänyt minua. Tarjouksenne saa minut nyt tekemään päätökseni. Te lupaatte siis, herra Morcerf (kreivi lausui hänen nimensä omituisesti hymyillen), Pariisiin tultuani avata minulle ovet tuohon maailmaan, jossa olen yhtä vieras kuin kuka tahansa huroni tai kotshinkiinalainen?
— Sen teen mielelläni ja koko sydämestäni! vastasi Albert. — Sitäkin mieluummin (rakas Franz, älkää nyt tehkö liian paljon minusta pilkkaa!), kun tänä aamuna olen saanut kirjeen, jossa minua pyydetään tulemaan Pariisiin, sillä on kysymyksessä avioliittoni erään neidin kanssa, jonka suvulla on vaikuttava asema pariisilaisessa hienostossa.
— Vai naimahommissa? sanoi Franz nauraen.
— Hyvä Jumala, niin! Kun siis tulette Pariisiin, näette minut vakiintuneena, ehkä perheenisänä. Se sopii mainiosti luontaiseen vakavuuteeni, eikö niin? Joka tapauksessa, herra kreivi, sanon kerta vielä, minä ja omaiseni kuulumme sieluinemme ja ruumiinemme teille.
— Otan tarjouksen vastaan, sanoi kreivi, — sillä suoraan sanoen minulta puuttui juuri tämä tilaisuus toteuttaakseni eräitä jo kauan hautomiani tuumia.
Franz arvasi heti, että nämä tuumat olivat yhteydessä siihen, mistä kreivi huomaamattaan oli tullut puhuneeksi Monte-Criston saarella, ja hän katseli kreiviä lukeakseen hänen kasvojensa ilmeistä, mitä varten hän läksi Pariisiin. Mutta vaikeata oli päästä näkemään tämän miehen sieluun, varsinkin silloin, kun hän peitti kaiken hymyyn.