— No? lausui kreivi.
— Ei, ei! sanoi Bertuccio ja nojasi kädellään seinään. — Minä en astu askeltakaan kauemmaksi, se on aivan mahdotonta!
— Mitä tämä tietää? kuului Monte-Criston käskevä ääni.
— Mutta huomaattehan itsekin, armollinen herra, ettei tämä ole luonnollista. Kun ostatte talon Pariisista, niin ostatte toisen Auteuilista. Ja kun ostatte Auteuilista, niin ostatte Fontaine-kadun numero 28:n. Miksi ette ilmoittanut siitä minulle aikaisemmin? Silloin ette olisi voinut vaatia minua tulemaan tänne. Onhan Auteuilissa muitakin taloja kuin tämä, sellaisia, missä ei ole tapahtunut murhaa!
— Oho, sanoi kreivi keskeyttäen hänet äkkiä. — Minkä kamalan sanan lausuittekaan! Älkää nyt hautoko salaisuuksia ja olko taikauskoinen! Kas niin, ottakaa lyhty ja tarkastakaamme puutarhaa. Toivottavasti ette minun seurassani pelkää?
Bertuccio tarttui lyhtyyn ja totteli.
Oven avautuessa tuli näkyviin synkkä taivas, missä kuu turhaan koetti taistella pilvimerta vastaan.
Taloudenhoitaja aikoi kääntyä vasemmalle.
— Ei, ei, sanoi kreivi, — miksi suotta kulkisimme pitkin käytäviä? Onhan edessämme kaunis nurmikenttä.
Bertuccio kuivasi hikeä otsaltaan, mutta totteli. Yhtä kaikki hän asteli vasemmalle päin.