"Kylläpä siellä on kamala ilma", sanoi hän. "Ja minulla on peninkulman matka."
"Jääkää", sanoi Caderousse, "ja nukkukaa yönne täällä". — "Niin, jääkää", sanoi carcontelainen väräjävällä äänellä, "kyllä me teitä hyvin hoitelemme."
"Ei, minun täytyy päästä yöksi Beaucaireen", sanoi kauppias. "Hyvästi." Caderousse meni hitaasti kynnykselle asti.
"Ei näy taivasta eikä maata", totesi jalokivikauppias, joka jo oli ulkona. "Pitääkö minun kääntyä oikealle vai vasemmalle?"
"Oikealle", sanoi Caderousse. "Kyllä tietä osaa kulkea, sen molemmin puolin on puita."
"Hyvä, nyt jo näen", sanoi ääni kaukaa.
"Sulje ovi", sanoi vaimo. "Ei se saa olla auki ukkosilmalla."
"Ja kun on rahoja talossa, eikö niin?" sanoi Caderousse vääntäen oven lukkoon.
Hän tuli sisään, meni kaapille, otti salkun ja pussin, ja molemmat alkoivat taas laskea rahoja. Heidän ahneutensa oli hirveän näköistä, varsinkin vaimon. Hän vapisi tavallista enemmän, kalpeat kasvot sinersivät ja syvälle painuneet silmät kiiluivat.
"Miksi pyysit häntä jäämään tänne yöksi?" kysyi hän hiljaa.