He vangitsivat minut. En edes koettanut tehdä vastarintaa, en ollut enää aistimieni herra. Koetin puhua, en saanut suustani muuta kuin joitakin luonnottomia ääniä, siinä kaikki.
Näin tullivartijoiden ja sotilaiden osoittavan minua sormellaan, kumarruin katsomaan itseäni, olin aivan veressä. Tuo lämmin sade, jonka tunsin portaitten läpi tippuvan päälleni, olikin ollut vaimon verta.
Osoitin sormellani paikkaa, missä olin ollut piilossa.
"Mitä hän tarkoittaa?" kysyi eräs sotilas.
Muudan tullivartija meni katsomaan.
"Hän tarkoittaa, että hän on tullut sitä tietä", vastasi tämä.
Ja hän osoitti reikää, josta olin tullut huoneeseen.
Silloin tajusin, että minua pidettiin murhaajana. Sain jälleen puhekykyni, voimani palasivat. Riistäydyin irti minua pitelevien miesten käsistä ja huusin:
"Minä en ole sitä tehnyt, minä en ole sitä tehnyt!"
Kaksi sotilasta uhkasi minua pyssyillään.