— Lopettaaksemme arvokkaasti tämän keskustelun, herra Bertuccio, — ja kreivin äänessä oli oudon alakuloinen sointu, — painakaa lujasti mieleenne sanani, sillä olen kuullut apotti Busonin usein ne lausuvan: Kaikki tuskat parantaa aika ja vaitiolo. Nyt, herra Bertuccio, sallikaa minun hetkinen kävellä täällä puutarhassa. Se, mikä on tärisyttävänä muistona jäänyt teidän mieleenne, tekee tämän talon minulle kahta arvokkaammaksi. Puut, näettehän, saavat arvonsa siitä, että ne luovat varjoa, ja varjot siitä, että ne luovat unelmia ja näkyjä. Ostaessani tämän talon luulin ostavani aidatun puutarhan, en mitään muuta, ja nyt äkkiä tämä aitaus näyttääkin olevan täynnä haamuja, joita ei ole välikirjassa mainittu. Rakastan haamuja, sillä ne eivät ole kuudessatuhannessa vuodessa saaneet niin paljon pahaa aikaan kuin elossaolevat saavat vuodessa. Menkää siis sisään ja nukkukaa rauhassa. Jos rippi-isänne kuolinhetkellänne ei ole yhtä suvaitsevainen kuin apotti Busoni oli, niin kutsukaa luoksenne minut, jos vielä olen elävien joukossa. Minä kyllä löydän sanoja, jotka suloisesti viihdyttävät sieluanne sinä hetkenä, kun se on valmis jättämään tämän maailman lähteäkseen sille pitkälle matkalle, jonka nimi on iankaikkisuus.
Bertuccio kumarsi kunnioittavasti kreiville ja poistui huoaten.
Monte-Cristo jäi yksin. Astuen muutaman askelen eteenpäin hän sanoi:
— Tuossa, tämän plataanin lähellä, on kuoppa, johon lapsi pantiin. Tuolla on pieni portti, josta tultiin puutarhaan. Tuolla nurkassa on portaat, joista päästään makuuhuoneeseen. Minun ei luullakseni tarvitse kirjoittaa tätä muistikirjaani, sillä tässä edessäni, ympärilläni, jalkojeni alla, on tuumani elävänä ja selvänä.
Ja käveltyään vielä kerran puutarhan ympäri kreivi meni vaunuihinsa. Bertuccio, nähdessään hänen miettiväisenä kulkevan, nousi ajajan viereen istumaan.
Vaunut läksivät ajamaan Pariisia kohden.
Samana iltana, tultuaan Champs-Elysées'n varrella olevaan asuntoonsa, Monte-Cristo tarkasti koko talon aivan kuin olisi asunut siellä jo monta vuotta. Hän ei kertaakaan erehtynyt ovista eikä astunut portaita tai käytävää pitkin muualle kuin minne tahtoi tulla. Ali seurasi häntä tällä öisellä matkalla. Kreivi antoi Bertucciolle kaikenlaisia määräyksiä, miten huoneet oli kaunistettava ja järjestettävä, ja katsoen kelloaan hän sanoi odottavalle nubialaiselle:
— Kello on puoli kaksitoista. Haydée saapuu kohta. Onko ilmoitettu hänen ranskalaisille kamarineidoilleen?
Ali ojensi kätensä huoneistoa kohden, joka oli määrätty nuoren kreikattaren asunnoksi. Se oli niin erillään, että kun peitti oven verhon taakse, saattoi tarkastaa koko talon aavistamattakaan, että vielä oli jäljellä salonki ja kaksi asuttua huonetta. Ali ojensi siis kätensä huoneistoa kohden ja nosti kolme vasemman kätensä sormea ylös, painoi päänsä saman käden kämmentä vastaan ja sulki silmänsä.
— Ahaa, sanoi Monte-Cristo, joka oli tottunut tämänlaatuiseen kieleen, — he odottavat kaikki kolme makuuhuoneessa, eikö niin?