Danglars nyökkäsi vakuuttavasti.
— Ettekä enää vähääkään epäile minua? jatkoi Monte-Cristo.
— Oh, herra kreivi, huudahti pankkiiri, — en ole hetkeäkään epäillyt.
— Ette, mutta halusitte saada todistuksen. No niin, jatkoi kreivi, — kun siis ymmärrämme toisiamme, kun ette enää epäile minua, niin määrätkäämme summa ensi vuotta varten. Esimerkiksi kuusi miljoonaa.
— Kuusi miljoonaa, hyvä, sanoi Danglars tukehtumaisillaan.
— Jos tarvitsen enemmän, niin lisäämme summaa, sanoi Monte-Cristo. — Mutta en aio jäädä vuotta kauemmaksi Ranskaan enkä tuhlata tätä enempää … saammepahan sittemmin nähdä… Lähettäkää aluksi huomenna minulle viisisataatuhatta frangia, olen kotona kello kahteentoista asti; ellen ole kotona, niin jätän kuitin taloudenhoitajalleni.
— Rahat ovat luonanne kello kymmenen aamulla, herra kreivi, sanoi Danglars. — Tahdotteko kultaa, seteleitä vai hopeaa?
— Puoliksi kultaa ja puoliksi seteleinä, jos suvaitsette.
Ja kreivi nousi.
— Minun täytyy tunnustaa teille suoraan, sanoi Danglars vuorostaan, — että luulin tarkoin tietäväni, keiden hallussa olivat Euroopan suurimmat rikkaudet, ja yhtä kaikki teidän omaisuutenne, joka näyttää olevan hyvin suuri, oli minulle tuntematon. Oletteko sen äskettäin hankkinut?