— Saatatte minut aivan hämilleni, sanoi Villefort. — En ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan tuolla tavoin.
— Siksi, että koko ajan olette pysytellyt suljettuna olosuhteittenne kehään, ettekä ole tohtinut lentää niihin korkeuksiin, jonne Jumala on asettanut näkymättömät ja erikoiset olentonsa.
— Ja te otaksutte, että siis nuo korkeudet ovat olemassa ja että niissä on olentoja, jotka sekaantuvat meidän tekoihimme?
— Miksi se ei olisi mahdollista? Näettekö ilman, jota hengitätte ja jota vailla ette kuitenkaan voi elää?
— Me emme siis näe noita olentoja?
— Näette kyllä silloin, kun Jumala sallii niiden ottavan näkyvän muodon. Koskette niihin, tartutte niihin, puhutte niille, ja ne vastaavat.
— Haluaisinpa tietää, sanoi Villefort hymyillen, — milloin tuollainen olento tulee minun lähelleni.
— Tahtonne on täyttynyt.
— Siis te itsekö olette sellainen?
— Niin olen. Enkä luule, että tähän päivään asti on kukaan ihminen ollut sellaisessa asemassa kuin minä. Kuninkaitten valtakunnat ovat rajoitettuja, minun valtakuntani on suuri kuin maailma, sillä en ole italialainen, en ranskalainen, en hindulainen, en amerikkalainen, en espanjalainen. Kuulun kaikkiin kansoihin. Ei mikään maa voi kerskailla nähneensä minun syntyvän. Jumala yksin tietää, mikä seutu näkee minun kuolevan. Voin omaksua kaikki tavat, puhua kaikkia kieliä. Te luulette minua ranskalaiseksi, sillä puhun ranskaa yhtä helposti ja yhtä puhtaasti kuin tekin. No niin, Ali, nubialaiseni, luulee minua arabialaiseksi, Bertuccio, taloudenhoitajani, luulee roomalaiseksi, Haydée, orjattareni, luulee minua kreikkalaiseksi. Ymmärrättehän siis, että kun en kuulu mihinkään kansakuntaan, en pyydä minkään hallituksen suojelusta, en tunnusta ketään veljekseni, ei minua pidätä mikään noista arveluista, joita mahtavat tuntevat, eikä minulla ole sellaisia esteitä kuin heikoilla. Minun ainoat vastustajani ovat välimatkat ja aika. Kolmas on pelottavin, se, että olen kuolevainen olento. Vain se voi pysäyttää minut tielläni jo ennen päämaaliani; kaiken muun — nimittäin sen, mitä ihmiset sanovat kohtalon muuttumiseksi — olen ottanut varteen laskelmissani. Ja vaikka jokin noista muista esteistä voikin minut tavoittaa, niin ei mikään voi minua kukistaa. Sen vuoksi uskallan puhua teille sellaista, mitä ette ole koskaan kuullut edes kuninkaitten suusta, sillä kuninkaat tarvitsevat teitä ja muut pelkäävät. Kukapa ei tässä naurettavasti järjestetyssä yhteiskunnassa ajattelisi: "Ehkä jonakin päivänä joudun tekemisiin kuninkaallisen prokuraattorin kanssa!"