Sitten, luotuaan vielä katseen ympärilleen, nuori nainen tuli istumaan sohvaansa.
— Sallikaa minun huomauttaa, sanoi kreivi hyväntahtoisesti, niin kuin hän saattoi toisinaan puhua, — sallikaa minun huomauttaa, että kohtelette tuota suloista pilkkakirvestä aivan liian ankarasti.
— Se on välttämätöntä, sanoi rouva Villefort varmasti niin kuin äiti ainakin.
— Hän toisti vain mitä Cornelius Nepos lausuu Mithridateesta, sanoi kreivi, — ja keskeytitte hänet juuri silloin, kun hän olisi voinut todistaa opettajansa etevyyden puolesta ja näyttää olevansa ikäisekseen hyvin kehittynyt.
— Totta on, vastasi äiti mielissään kiitoksista, — että hänellä on hyvin hyvä pää ja hän oppii helposti mitä vain tahtoo. Hänellä on kuitenkin eräs vika, hän on nimittäin hyvin itsepäinen. Mutta mitä hänen puheisiinsa tulee, niin uskotteko, herra kreivi, että kuningas Mithridates todellakin käytti tuollaisia varokeinoja ja että siitä on hyötyä?
— Ehdottomasti. Olen itse käyttänyt samaa keinoa ja olen välttänyt myrkkykuoleman Napolissa, Palermossa ja Smyrnassa, siis kolmessa eri tapauksessa, jolloin ilman tätä varokeinoa olisin kuollut.
— Ja keino siis onnistui?
— Täydellisesti.
— Niin, muistan teidän kertoneen samaa jo Perugiassa.
— Todellakin! sanoi kreivi teeskennellen hämmästystä. — Sitä en muista laisinkaan.