— Sehän on kauheata. Hän mahtaa aivan kuolettavasti vihata minua.
— Käyttäytyykö hän kuin vihollinen?
— Ei, sen myönnän.
— No niin!
— Hän on siis Pariisissa?
— On.
— Entä minkä vaikutuksen hän on tehnyt?
— Ensimmäisen viikon aikana, sanoi Albert, — puhuttiin vain hänestä, mutta sitten tuli Englannin kuningattaren kruunaus ja neiti Marsin jalokivien ryöstö, eikä puhuttu enää muusta kuin niistä.
— Kyllä kaikesta huomaa, rakas ystävä, sanoi Château-Renaud, — että kreivi on ystävänne, te kohtelette häntä sen mukaan. Älkää uskoko, mitä Albert sanoo, rouva kreivitär. Pariisissa ei puhuta mistään muusta kuin kreivi Monte-Cristosta. Hän aloitti lahjoittamalla rouva Danglars'ille kolmenkymmenentuhannen frangin arvoiset hevoset, sitten hän pelasti rouva Villefort'in hengen, sitten hän kaikesta päättäen voitti Jockey-klubin palkinnon. Väitän, että tällä hetkellä ei puhuta mistään muusta kuin kreivi Monte-Cristosta, ja että hänestä puhutaan vielä kuukaudenkin päästä, jos hän yhä tekee tällaisia odottamattomia tekoja, jotka näyttävät kuuluvan hänen tyyliinsä.
— Se on kyllä mahdollista, sanoi Morcerf. — Odottaessamme sitä sanokaahan, kuka on ottanut Venäjän lähettilään aition.