— Älkää lähettäkö. Hän lähettää silloin toisen, joka on kaiverrettu safiiriin tai rubiiniin. Minkä sille mahtaa, hänet on otettava sellaisena kuin hän on.
Samassa kuului kellonsoitto ilmaisten toisen näytöksen alkavan. Albert nousi mennäkseen paikalleen.
— Tapaanko teidät vielä? kysyi kreivitär.
— Väliajalla tulen kysymään, jos sallitte, voinko jollakin tavoin auttaa teitä Pariisissa.
— Hyvät herrat, sanoi kreivitär, — joka lauantai-ilta olen ystävieni tavattavissa asunnossani Rivoli-kadun 22:ssa. Nyt sen tiedätte.
Nuoret miehet kumarsivat ja poistuivat.
Tullessaan katsomoon he näkivät permantoyleisön tuijottavan entiseen Venäjän lähettilään aitioon. Sinne oli juuri äsken tullut mustapukuinen, kolmenkymmenenviiden tai neljänkymmenen ikäinen herra seurassaan nainen, jolla oli yllään itämainen puku. Nainen oli tavattoman kaunis ja hänen pukunsa niin kallisarvoinen, että kaikkien katseet olivat suuntautuneet häneen.
— Sehän on Monte-Cristo ja hänen kreikattarensa, sanoi Albert.
Siinä olivat todellakin kreivi ja Haydée.
Vähän ajan päästä nuori nainen oli kaikkien huomion esineenä. Naiset kumartuivat aitioistaan katselemaan kruunujen valossa kimaltelevia jalokiviä.