— Mutta, sanoi Renée, — tuo kirje joka sitä paitsi on nimetön, on osoitettu kuninkaalliselle prokuraattorille eikä teille.
— On kyllä, mutta kuninkaallinen prokuraattori on poissa, ja hänen poissa ollessaan on hänen sihteerillään oikeus avata kaikki kirjeet. Hän on siis avannut tämän ja lähettänyt minua hakemaan ja, kun ei löytänyt minua, antanut vangitsemiskäskyn.
— Syyllinen on siis vangittu! sanoi markiisitar.
— Syytetty, tahdotte sanoa, oikaisi Renée.
— On, vastasi Villefort, — ja niin kuin äsken sanoin neiti Renéelle, jos kirje löydetään, niin sairas on todellakin sairas.
— Ja missä tuo onneton on? kysyi Renée.
— Hän on luonani.
— Menkää, ystäväni, sanoi markiisi, — älkääkä lyökö laimin velvollisuuksianne jäämällä meidän luoksemme nyt, kun kuninkaan palvelus kutsuu teitä toisaanne. Menkää siis sinne, missä kuninkaan palvelus teitä odottaa.
— Herra Villefort, sanoi Renée pannen kätensä ristiin, — olkaa lempeä, onhan tänään kihlajaispäivämme.
Villefort kiersi pöydän ja nojautui tytön tuolin selkänojaan.