— Se on siis totta?
— Yhtä totta kuin että minun pitäisi mennä naimisiin neiti Danglars'in kanssa, vastasi Albert nauraen.
— Miksi nauratte?
— Siksi, että silläkin taholla on aivan yhtä vähän halua mennä naimisiin kuin neiti Danglars'illa ja minulla. Mutta, herra kreivi, mehän keskustelemme naisista aivan kuin naiset keskustelevat miehistä. Se on anteeksiantamatonta.
Albert nousi.
— Joko lähdette?
— Verraton kysymys! Olen tässä jo kaksi tuntia väsyttänyt teitä, ja kohteliaana kysytte, joko aion lähteä. Olette todellakin maailman kohteliain mies, herra kreivi! Ja kuinka hyvin olette palvelijanne kasvattanut! Varsinkin Baptistinin! En ole koskaan nähnyt sellaista. Minun palvelijani pitävät esikuvinaan Théâtre-Français'n palvelijoita, joilla on vain yksi ainoa lause sanottavana ja jotka juuri sen vuoksi tulevat sen sanomaan aivan etualalle. Jos kerran luovutte Baptistinista, niin pyydän saada hänet palvelukseeni.
— Sovittu asia, sanoi kreivi.
— Vielä yksi asia. Sanokaa terveisiä minulta tuolle hienotunteiselle luccalaiselle, signor Cavalcante dei Cavalcantille. Ja jos hän sattumalta haluaa naittaa poikansa, niin hankkikaa hänelle rikas rouva, aatelinen äidin puolelta ainakin ja paronitar isän puolelta. Minä kyllä autan teitä etsimisessä.
— Ohoo, sanoi Monte-Cristo. — Onko se todellakin mielipiteenne?