— Olette kreivi Monte-Cristo? kysyi hän.
— Olen, vastasi tämä, — ja luulen, että minulla on kunnia puhutella vicomte Andrea Cavalcantia?
— Olen vicomte Andrea Cavalcanti, sanoi nuori mies kumartaen sulavasti.
— Teillä on varmaankin suosituskirje minulle, sanoi Monte-Cristo.
— En maininnut teille siitä, sillä allekirjoitus tuntui minusta kummalliselta.
— Merenkulkija Sindbad, eikö niin?
— Juuri niin. Kun en ole koskaan kuullut puhuttavan muusta merenkulkija Sindbadista kuin siitä, joka mainitaan Tuhannen ja yhden yön saduissa…
— No niin, tämä on eräs hänen jälkeläisensä, muudan rikas ystäväni, hyvin erikoinen, melkein hullu englantilainen, jonka oikea nimi on lordi Wilmore…
— Se selittää kaiken, sanoi Andrea. — Sehän on mainio asia. Olen tuntenut tuon saman englantilaisen … oikein hyvin… Herra kreivi, olen nöyrin palvelijanne.
— Jos se, mitä suvaitsette kertoa minulle, on totta, lausui Monte-Cristo hymyillen, — niin toivon, että ystävällisesti annatte minulle hiukan tietoja itsestänne ja suvustanne.