— Ikänne? jatkoi Villefort.
— Yhdeksäntoista, vastasi Dantès.
— Mitä teitte sinä hetkenä, jona teidät vangittiin?
— Olin viettämässä omia kihlajaisiani, sanoi Dantès hiukan vapisevalla äänellä. Villefort'in kolkon muodon rinnalla muistuivat Mercedeksen säteilevät kasvot hänen mieleensä entistä kirkkaampina.
— Olitte viettämässä omia kihlajaisianne? sanoi Villefort vavahtaen vastoin tahtoaan.
— Niin, olen menossa naimisiin naisen kanssa, jota olen rakastanut kolme vuotta.
Niin tunnoton kuin Villefort tavallisesti olikin, niin tämä yhteensattuma ja keskeltä onneaan riistetyn Dantèsin väräjävä ääni herätti hänessä myötätuntoa. Hänkin oli menossa naimisiin, hänkin oli onnellinen, ja hänen onneaan häirittiin, jotta hän hävittäisi ilon mieheltä, joka samoin kuin hänkin oli aivan lähellä onneaan.
"Tämä filosofinen yhteensattuma", ajatteli hän, "tekee suuren vaikutuksen palatessani Saint-Méranin salonkiin." Ja Dantèsin odotellessa uusia kysymyksiä Villefort mietti mielessään vertauksia, joiden avulla suosiota tavoitteleva puhuja voisi tehdä lauseensa uskottavan kaunopuheisiksi.
Kun pikku puhe oli valmis ja Villefort varma sen vaikutuksesta, hän hymyili ja kääntyi Dantèsin puoleen.
— Jatkakaa, sanoi hän.