Vanhus loi Valentineen katseen, jossa oli niin paljon hellyyttä ja kiitollisuutta, että notaarikin sen ymmärsi.
— Oletteko kuullut ja ymmärtänyt, mitä poikanne tytär on sanonut? kysyi notaari.
Noirtier sulki silmänsä ja avasi ne vähän ajan kuluttua.
— Ja myönnätte hänen sanansa oikeiksi, tarkoitan, että hänen mainitsemansa merkit ovat todellakin ne, joiden avulla ilmaisette tahtonne?
— Ovat, vastasi taas vanhus.
— Tekö lähetitte minua noutamaan?
— Niin.
— Laatiaksenne asiakirjan?
— Niin.
— Enkä minä saa lähteä ennen kuin olen asiakirjan laatinut?