Monte-Cristo otti taskustaan paperin, jolle oli piirretty kolme merkkiä ja niiden viereen numerot ilmoittamaan, missä järjestyksessä ne oli lähetettävä.
— Se ei kestä kauankaan, niin kuin näette.
— Niin kyllä, mutta…
— Sillä saatte itsellenne persikoita ynnä kaiken muun.
Isku osui. Posket hohtavina ja kasvot hiestä märkinä ukko lähetti kreivin antamat merkit toisen toisensa jälkeen, huolimatta oikeanpuoleisen työtoverinsa kauhistuneista merkeistä, tämä kun luuli, että hänen persikoita viljelevä toverinsa oli äkkiä tullut hulluksi.
Vasemmanpuoleinen lähettäjä kertasi uskollisesti merkit, ja ne saapuivat lopulta sisäasiainministeriöön.
— Nyt olette rikas, sanoi Monte-Cristo.
— Olen, vastasi ukko, — mutta millä hinnalla!
— Kuulkaahan, ystäväni, sanoi Monte-Cristo, — en tahtoisi, että teillä on omantunnonvaivoja. Uskokaa siis minua, kun vannon teille, ettette ole tehnyt kenellekään vääryyttä, vaan olette auttanut Jumalaa hänen tarkoituksissaan.
Ukko katseli seteleitä, tunnusteli niitä ja laski ne. Hän kalpeni ja punastui. Lopulta hän riensi huoneeseensa juodakseen vettä. Mutta hän ei ennättänyt ruukun luokse, kun jo pyörtyi kuivattujen papujensa keskelle.