Rouva Danglars oli sävähtänyt, kun herra Villefort Monte-Criston kehotuksesta tuli tarjoamaan hänelle käsivartensa, ja Villefort'in katse himmeni kultasankaisten silmälasien takana, kun hän tunsi paronittaren käsivarren omallaan.
Kreivi pani kaiken merkille.
Villefort'in oikealla puolella oli rouva Danglars ja vasemmalla Morrel. Kreivi istui rouva Villefort'in ja Danglars'in välissä. Muut vieraat istuivat siten, että Debray oli molempien Cavalcantien välissä ja Château-Renaud rouva Villefort'in ja Morrelin välissä.
Ateria oli suurenmoinen. Monte-Cristo oli päättänyt kumota kaikki pariisilaiset tavat ja tyydyttää kutsuvieraittensa uteliaisuutta enemmän kuin heidän ruokahaluaan. Juhla oli arabialainen, mutta arabialainen sillä tavoin kuin saattoivat olla arabialaisten haltiattarien juhlat.
Kaikki ne hedelmät, joita neljä maanosaa voi kokonaisina ja mehukkaina laskea Euroopan runsaudenmaljaan, oli koottu pyramideiksi kiinalaisiin maljakoihin ja japanilaisiin vateihin. Harvinaisia lintuja, joiden höyhenpuvun loistavin osa oli säilytetty, tavattoman isoja kaloja hopeavadeissa, Kreikan saariston, Vähän-Aasian ja Afrikan kaikkia viinejä omituisen muotoisissa pulloissa, joiden pelkkä näkeminenkin tuntui lisäävän juoman arvoa, kulki kuin Apiciuksen pidoissa näiden pariisilaisten ohi, jotka ymmärsivät, että voi tuhlata kaksikymmentätuhatta frangia kymmenen hengen ateriaan, jos Kleopatran tavoin syö helmiä tai Lorenzo dei Medicin tavoin juo viiniin liuotettua kultaa.
Monte-Cristo huomasi vieraittensa hämmästyksen ja alkoi ääneen nauraa ja laskea leikkiä.
— Hyvät herra, sanoi hän, — myönnättehän, että kun ihminen saavuttaa jonkinmoisen määrän rikkautta, ei mikään tule niin välttämättömäksi kuin ylellisyys, aivan samoin kuin te, naiset, myönnätte, että kun on päässyt määrättyyn innostuksen asteeseen, ei mikään muu ole tavoittelemisen arvoista kuin ihanne? Ja se on aarre, jota emme voi saavuttaa. Jatkaakseni tätä järkeilyä: mikä on ihmeellistä? Se, mitä emme ymmärrä. Mitä todellakin kannattaa tavoitella? Sitä, mitä emme voi saada. Koko elämäni tarkoitus on nähdä sellaista, mitä en voi ymmärtää, ja hankkia itselleni sellaista, mikä on mahdotonta. Kahdella keinolla saavutan tämän: rahan ja tahtoni avulla. Minä alan ajaa takaa mielijohdettani, aivan yhtä kiihkeästi kuin te, herra Danglars, ajatte jonkin rautatien rakentamista, te, herra Villefort, koetatte saada miehen tuomituksi kuolemaan, te, herra Debray, puuhaatte kuningaskunnan rauhoittamista, te, herra Château-Renaud, pyritte miellyttämään naista, ja te, herra Morrel, tahdotte kesyttää hevosen, jonka selkään ei vielä kukaan ole tohtinut nousta. Katsokaahan esimerkiksi näitä kahta kalaa, joista toinen on syntynyt viidenkymmenen peninkulman päässä Pietarista ja toinen viiden peninkulman päässä Napolista, eikö ole huvittavaa yhdistää ne samalle lautaselle?
— Mitä nuo kalat ovat? kysyi Danglars.
— Herra Château-Renaud, joka on asunut Venäjällä, tietää toisen nimen, vastasi Monte-Cristo, — ja majuri Cavalcanti, joka on italialainen, toisen.
— Tuo on luullakseni sterletti, sanoi Château-Renaud.