Andrea kalpeni, mutta ei vastannut.
— Niin, katsos, sanoi mies pistäen kätensä taskuun ja silmäillen nuorta miestä hyvin röyhkeästi, — olen saanut päähäni sellaisen ajatuksen. Ymmärrätkö minua, pikku Benedetto?
Tämän nimen kuullessaan nuori mies varmaankin alkoi taipua, sillä hän lähestyi kuskipoikaansa ja sanoi hänelle:
— Minä olen todellakin antanut erään asian toimittamisen tämän miehen huoleksi, ja hänen on siitä tehtävä minulle tili, sanoi hän. — Menkää jalkaisin tulliportille asti. Siellä otatte ajurin, ettette tule kotiin liian myöhään.
Palvelija lähti hyvin hämmästyneenä kävelemään.
— Antakaa minun edes päästä jonnekin piiloon, sanoi Andrea.
— Mitä siihen tulee, niin minä itse johdatan sinut sopivaan paikkaan, sanoi mies. — Odotahan.
Hän tarttui hevosen suitsiin ja talutti sen sellaiseen paikkaan, jossa ei kukaan ihminen olisi voinut nähdä, minkä kunnian Andrea hänelle soi.
— Minä en tätä tee suinkaan sen vuoksi, että pääsisin komeihin vaunuihin vaan koska olen väsynyt ja koska minun täytyy hiukan puhella sinun kanssasi asioista.
— Astukaa siis pian ajoneuvoihin, sanoi nuori mies.