— Kaikkea sitä saakin kuulla, sanoi paronitar. — Ja te teette minut vastuulliseksi noista tappioistanne?
— Miksi en tekisi?
— Onko se minun syyni, että olette menettänyt seitsemänsataatuhatta frangia?
— Ei ainakaan minun syytäni.
— Kerta kaikkiaan, jatkoi paronitar terävästi, — pyydän teitä olemaan puhumatta raha-asioista minun kanssani. Sellaiseen en ole tottunut kodissani enkä ensimmäisen mieheni luona.
— Sen kyllä uskon, sanoi Danglars, — sillä kummallakaan ei ollut ropoakaan.
— Sitä suuremmalla syyllä voin väittää, etten heidän luonaan ole oppinut käyttämään pankkikieltä, joka täällä aamusta iltaan soi korvissani. Tuo rahojen alinomainen laskeminen kuuluu inhoittavalta. Totisesti, en tiedä mitään sen inhoittavampaa — paitsi ehkä teidän äänenne.
— Todellakin, sanoi Danglars, — tämäpä kuulostaa kummalliselta. Minä kun luulin, että te mitä suurimmalla mielenkiinnolla seuraisitte minun rahapuuhiani.
— Minäkö? Kuka on saanut teidät uskomaan sellaisia hullutuksia?
— Te itse.