— Maksaisin siitä hyvästä vaikka satatuhatta frangia.
— Olkaa siis onnellinen. Herra Danglars on valmis maksamaan kaksinkertaisesti päästäkseen samaan tulokseen.
— Onko se totta? sanoi Albert eikä voinut estää pientä pilveä nousemasta otsalleen. — Mutta, rakas kreivi, onko hänellä pätevät syynsä siihen?
— Kuinka ylpeä ja itserakas te olettekaan! Olette valmis iskemään kuokalla toisen itserakkauteen, mutta parkaisette heti, kun omaanne pistetään neulalla.
— En suinkaan, mutta minun mielestäni herra Danglars'in…
— Pitäisi olla ihastunut teihin, eikö niin? No, herra Danglars'illa on tunnetusti huono maku, ja hän on ihastunut erääseen toiseen vielä enemmän kuin teihin…
— Kehenkä?
— Sitä en tiedä. Tutkikaa ja kuunnelkaa tarkoin kaikkia hänen viittauksiaan ja käyttäkää niitä hyväksenne.
— Hyvä, kyllä ymmärrän. Kuulkaahan, äitini…, ei, minä erehdyin, isäni aikoo panna toimeen tanssiaiset.
— Tanssiaiset tähän vuodenaikaan?