Valkea olisi myöskin voinut antaa ilmi Rosan, jota Jakob piti silmällä tarkemmin kuin konsanaan.
Ja lopuksi, — kun Rosa punehtui, näkyi punehtuminen liian selvästi lyhdyn valossa.
Mistä puhelivat Rosa ja Kornelius tänä iltana? Samasta, mistä rakastavaiset puhuvat oven kynnyksellä Ranskassa, parvekeaidan molemmin puolin Espanjassa, ylhäältä terassilta alas maahan Itämailla.
He puhuivat asioista, jotka suovat hetkille siivet, jotka kiihdyttävät ajan vauhtia.
He puhuivat kaikesta muusta, vaan eivät mustasta tulpaanista.
Kello kymmenen aikaan he erosivat kuten tavallisesti.
Kornelius oli onnellinen, niin onnellinen kuin voi olla tulpaaninviljelijä, jolle ei ole puhuttu hänen tulpaanistaan.
Rosa oli hänestä ihana kuin itse rakkaudenjumalatar; hän oli hänestä hyvä, herttainen, viehättävä.
Mutta miksi ei Rosa suvainnut kuulla puhuttavan tulpaaneista?
Siinä suhteessa oli Rosalla paha virhe.