Taimen noustua maasta katosivat kaikki Boxtelin epäilykset. Se ei ollut tuumankaan korkuinen, ennenkuin hän kaukoputkensa avulla oli tullut täysin varmaksi asiastaan.
Korneliuksella oli ollut kaksi sipulia, ja toisen hän oli uskonut Rosan rakkauden ja hoidon huomaan.
Kuten voi käsittää, ei nimittäin nuorten rakkaus ollut jäänyt Boxtelilta huomaamatta.
Nyt oli siis keksittävä keino Rosan hoitaman, Korneliuksen lempimän sipulin varastamiseksi.
Mutta se ei ollut helppoa.
Rosa vartioi tulpaaniaan kuin äiti lastaan, — huolellisemmin vielä: kuin hautova kyyhkynen muniaan.
Päivisin ei Rosa poistunut huoneestaan, ja mikä ihmeellisempää, — hän ei poistunut sieltä enää illoinkaan.
Viikon päivät piti Boxtel Rosaa turhaan silmällä. Rosa ei poistunut huoneestansa.
Ne olivat nuo epäsovun päivät, jotka olivat tehneet Korneliuksen niin onnettomaksi, kun ei hän saanut tietoa Rosasta eikä tulpaanistaan.
Kestäisikö Rosan suuttumus ainaisesti? Se olisi tehnyt kukan varastamisen melkoista vaikeammaksi kuin Isak herra oli osannut aavistaakaan.