Prinssi teki vähäisen liikkeen, joka merkitsi:
— Niin juuri, nyt muistan sen.
Ja ollen yhä edelleen lukevinaan, hän silmäili Rosaa entistä tarkkaavammin.
— Te pidätte kukista? jatkoi van Systens.
— Pidän kyllä.
— Olette oppinut kukkainviljelijä?
Rosa vaikeni hetkisen. Sitten hän sanoi äänensävyllä, jossa soinnahti sydämen syvyydestä tunkeva rukous:
— Hyvät herrat, minä puhun miehille, joihin voin täysin luottaa, eikö niin?
Van Systens ja prinssi nyökkäsivät molemmat vakuuttavasti.
— No hyvä, siis — minä en ole mikään oppinut kukkainviljelijä, olen vain köyhä kansannainen, friisiläinen talonpoikaistyttö, joka kolme kuukautta sitten ei vielä osannut lukea eikä kirjoittaa. Ei, musta tulpaani ei ole minun keksintöni.