— Kolmas?
— Niin, kolmas, — missä se on?
— Se on minulla kotonani, sanoi Boxtel hämillään.
— Missä sitten, Loewesteinissäkö vai Dordrechtissa?
— Dordrechtissa, vastasi Boxtel.
— Te valhettelette! huusi Rosa. — Teidän ylhäisyytenne, lisäsi hän, kääntyen prinssin puoleen, — minulta saatte kuulla todellisen kertomuksen noiden sipulien vaiheista. Ensimäisen murskasi isäni rikki vangin huoneessa, ja sen tietää tämä mies varsin hyvin, sillä hän toivoi voivansa anastaa sen, ja nähdessään toiveensa pettyneen hän oli joutua epäsopuun isäni kanssa, joka oli siihen syypää. Toisesta kasvoi minun hoidossani musta tulpaani, ja kolmas, viimeinen, — hän veti sen esiin poveltansa —, kolmas on tässä, samassa paperissa, johon se oli yhdessä toisten kanssa käärittynä sinä hetkenä, jolloin Kornelius van Baerle mestauslavalle lähtiessään uskoi minulle kaikki kolme. Katsokaa, teidän ylhäisyytenne, katsokaa!
Ja Rosa otti sipulin esiin paperista, johon se oli ollut käärittynä, ja ojensi sen prinssille, joka otti sen käteensä ja tarkasteli sitä.
— Mutta, teidän ylhäisyytenne, eikö tämä tyttö ole voinut varastaa sitä kuten tulpaaninkin, sopersi Boxtel, kauhistuneena nähdessään millä huolellisuudella prinssi tarkasti sipulia ja ennen kaikkea millä mielenkiinnolla Rosa luki jotakin käteensä jääneestä paperista.
Äkkiä nuoren tytön silmät välähtivät, huohottaen hän luki uudelleen tuon salaperäisen paperin, huuto tunki esiin hänen rinnastansa ja hän ojensi paperin prinssille lausuen:
— Lukekaa, teidän ylhäisyytenne, taivaan nimessä, lukekaa!