Pöytäkirjaa laadittaessa vei kaksi vahtia Gryphuksen, jonka lausuntonsa annettuaan ei enää tarvinnut olla tutkinnossa läsnä, kepiniskujen murjomana ja vaikeroivana alas hänen asuntoonsa.
Sillaikaa selittivät vahdit, jotka olivat ottaneet Korneliuksen huostaansa, hänelle lempeästi Loewesteinin tapoja ja menoja, jotka hän muuten tunsi yhtä hyvin kuin hekin, sillä vankilaan tullessa oli ohjesäännöt luettu hänelle, ja muutamat pykälät olivat jääneet tarkoin hänen muistiinsa.
He kertoivat hänelle myöskin, kuinka noita sääntöjä oli sovellettu erääseen vankiin nimeltä Mathias, joka vuonna 1668, siis viittä vuotta aikaisemmin, oli tehnyt itsensä syypääksi kapinalliseen tekoon, mutta paljoa viattomampaan kuin Kornelius.
Hänestä oli liemi ollut liian kuumaa, ja hän oli heittänyt sen ylimmälle päällysmiehelle vasten naamaa, niin että tälle jäi ihopaloja käteen, kun hän pyyhkäisi kasvojaan.
Kahdentoista tunnin kuluttua noudettiin Mathias kopistaan ja vietiin vanginvartijan asuntoon, missä hänet merkittiin Loewesteinistä poistuneeksi.
Nyt vietiin hänet linnan edustalla olevalle kentälle, josta on hyvin kaunis näköala monen peninkulman etäisyyteen. Siellä kahlehdittiin hänen kätensä, hänen silmänsä sidottiin ja hänelle luettiin kolme rukousta.
Sitten kehotettiin häntä polvistumaan, ja Loewesteinin vahdit, luvultaan kaksitoista, ampuivat, kersantin annettua merkin, varsin taitavasti musketinluodin kukin hänen ruumiiseensa, minkä johdosta Mathias kuoli heti paikalla.
Kornelius kuunteli hyvin tarkkaavasti tuota pöyristyttävää kertomusta.
Kertomuksen loputtua hän sanoi:
— Kahdentoista tunnin kuluttua te sanoitte?