Mutta ranskalaisen tribuunin vihaa ja kunnianhimoa uhkuvan sydämen asemesta oli kunnon puheenjohtajalla povessaan kukkanen, yhtä viaton kuin viattomin niistä, joita hän piti kädessään.
Palkintolautakunnan jälkeen, joka oli kirjava kuin niitty ja tuoksuva kuin kevät, seurasivat oppineiden yhdistykset, kaupungin virkakunnat, sotaväki, aateliset ja tilanomistajat.
Varsinaiselle kansalle eivät edes nämäkään tasavaltalaiset suoneet sijaa juhlakulkueessa, — se sai muodostaa kujan.
Tosinhan katsojan paikalta parhaiten käykin näkeminen ja havaintoja tekeminen. Se on enemmistön paikka, — enemmistön, joka tarkkaa riemusaaton kulkua tietääkseen mitä siitä on sanominen, väliin myöskin, mitä siihen nähden on tekeminen.
Mutta tällä kertaa ei ollut kysymyksessä Pompeiuksen eikä Caesarin riemusaatto, tätä juhlaa ei vietetty Mitridateen tappion, ei Gallian valloituksen johdosta. Kulkue vaikutti leppeältä kuin ohiasteleva lammaslauma, vaarattomalta kuin ilmoja liitelevä lintuparvi. Juhla, jota vietettiin, oli puutarhureiden voittojuhla. Jumaloiden kukkia Haarlem myöskin jumaloi kukkainviljelijää.
Keskellä tuota rauhallista ja tuoksuvaa kulkuetta nähtiin musta tulpaani kantopaareilla, jotka olivat peitetyt valkealla kultaripsuin reunustetulla samettikankaalla. Sitä oli kantamassa neljä miestä, jotka vaihtuivat aina tuon tuostakin toisiin, kuten tuotaessa Kybele äitiä Etruriasta Roomaan torvien soidessa ja kaiken kansan osottaessa hurskasta kunnioitusta.
Viettämällä tätä tulpaanin riemujuhlaa osotti tuo sivistystä ja kaunoaistia vailla oleva kansa ymmärtävänsä pitää arvossa kuuluisain harrasmielisten johtomiestensä sivistystä ja kaunoaistia, jos kohta se vuodattikin heidän verensä Buitenhofin lokaiselle kivitykselle. Voihan korvaukseksi piirtää uhrien nimet Hollannin Panteonin kauneimpaan kiveen.
Oli sovittu että itse maaherra toimittaisi palkinnonannon, mikä seikka piti kaikki läsnäolevat kovassa jännityksessä. Mahdollista oli, että hän myöskin pitäisi puheen, ja tämä kysymys tuntui erittäinkin hänen ystävistään ja vihamiehistään peräti mieltäkiinnittävältä.
Tosinhan valtiomiesten ystävät ja viholliset aina luulevat jokaisessa heidän puheessaan, koskipa se kuinka vähäpätöistä asiaa tahansa, havaitsevansa salaperäisen käänteen, jonka avulla arvelevat olevansa oikeutetut tulkitsemaan puhujan sisimmät ajatukset, — ikäänkuin eivät tietäisi että valtiomiehen hattu on vakka, jonka tulee pidättää jokainen valonsäde.
Siis oli tuo odotettu päivä, toukokuun 15. päivä 1673, saapunut, ja Haarlem ympäristöineen oli kokoontunut kauniitten puitten varjoon, varmasti päättäneenä tällä kertaa syrjäyttää sotasankarit ja oppineet ja osottaa suosiotaan ainoastaan aineellisen viljelyksen suurmiehille, he kun olivat pakottaneet luonto-emon tuottamaan mustan tulpaanin, jonka kehittämistä tähän saakka oli pidetty mahdottomana.