— Salatyrmään.
— Entä sinä, lapseni?
— Minä tulen mukaanne. Me lukitsemme oven jälkeemme, ja kun he ovat lähteneet vankilasta, tulemme jälleen esiin.
— Olet toden totta oikeassa, huudahti Gryphus. — On ihmeellistä, lisäsi hän, — kuinka paljon järkeä tuohon pieneen päähän mahtuu.
Kansan suureksi riemuksi näytti ovi alkavan antaa myötä, ja Rosa lausui avaten pienen laskuoven:
— Joutukaa, joutukaa, isä!
— Mutta entä vankimme? lausui Gryphus.
— Jumala on pitävä heistä huolta, isä, vastasi tyttö. — Teistä huolehdin minä.
Gryphus seurasi tytärtään ja laskuovi sulkeutui heidän jälkeensä samassa hetkessä kuin ulko-ovi murtui avaten tien kansanjoukolle.
Piilopaikkaa, johon Rosa oli vienyt isänsä ja johon meidän täytyy jättää heidät hetkiseksi, nimitettiin salatyrmäksi, ja se soi täysin varman turvapaikan, sillä sen olemassaolosta tiesivät vain muutamat hallitusmiehet, jotka väliin antoivat sulkea sinne jonkun kuuluisan vangin, jonka takia voi pelätä levottomuuksia syntyvän.