»Mitä kauniimpi kukka on, sen enemmän loukkaa Jumalaa sitä halveksiessaan.»
»Tulpaani on kaunein kaikista kukista. Ken tulpaania halveksii, se loukkaa Jumalaa äärettömästi.»
Näiden lauselmien avulla olisivat siis nuo neljä- tai viisituhatta tulpaaninviljelijää, jotka elelivät Hollannissa, Ranskassa ja Portugalissa, — Ceylonia, Intiaa ja Kiinaa mainitsemattakaan —, pahalla tahdolla voineet julistaa pannaan kaiken maailman ja sadatmiljoonat tulpaanista välittämättömät ihmiset harhaoppisina ja epäuskoisina kuolemaan tuomituiksi.
Jos siitä olisi ollut kysymys, olisi Boxtelkin, vaikka oli van Baerlen verivihollinen, empimättä häntä kannattanut.
Van Baerle saavutti siis paljon menestystä ja tuli kuuluisaksi, jota vastoin Boxtelin nimi katosi ainaiseksi Hollannin huomattavimpien tulpaaninviljelijäin luettelosta, ja Dordrechtin tulpaaninviljelyksen edustajaksi tuli Kornelius van Baerle, tuo vaatimaton ja leppeä oppinut.
Täten voi ymppäys väliin saada vaatimattomasta varresta mitä ihanimmat oksat ylenemään, ja orjantappurapensaan nelilehtinen väritön teriö voi kehittyä tuoksuavaksi jättiläisruusuksi. Niinpä johtaa myöskin moni kuninkaallinen suku syntyperänsä halonhakkaajan hökkelistä tai kalastajan mökki pahaisesta.
Van Baerle, jonka mielessä liikkui vain kylväminen, istuttaminen, sadon korjaaminen, ei Euroopan tulpaaninviljelijöiden ihailemana aavistanutkaan että hänellä oli rinnallaan onneton, jonka hän oli karkottanut häneltä anastamaltaan valtaistuimelta. Hän jatkoi kokeilujaan rientäen voitosta voittoon, ja kahden vuoden jälkeen peitti hänen kasvilavojaan niin lukuisat ihmetuotteet, ettei kukaan paitsi Jumala ole luonut sellaista runsautta, — Shakespearea ja Rubensia kenties lukuunottamatta.
Niinpä tarvitsi nyt vain, jos tahtoi saada kuvan kadotetusta, jonka Dante oli unohtanut esittämättä, luoda katseen Boxteliin. Sillä välin kuin van Baerle kitki, lannoitti, kasteli sarkojansa, kun hän polvistuneena niiden ruohoreunustalle tutki kukkivain tulpaanien joka suonta, punniten mitä muunnoksia, mitä väriyhdistelmiä hänen olisi pyrkiminen kehittämään, Boxtel piiloutuneena muurin viereen istuttamansa viikunapuun taakse, jota käytti varjostimena, seurasi tuijottavin silmin ja suu vaahdossa jokaista hänen askeltaan, jokaista liikettään, ja luullessaan hänen olevan iloinen, huomatessaan hymyilyn hänen huulillaan, onnen välkkeen hänen silmissään, hän puhkesi sellaisiin kirouksiin, raivokkaisiin uhkauksiin, että on käsittämätöntä kuinka kukat turmeltumatta ja kuihtumatta voivat kestää hänen kateutensa ja vihansa puuskat.
Kun tauti on syöpynyt sydämeen, edistyy se nopeasti, ja pian ei Boxtel enää tyytynyt näkemään ainoastaan van Baerleä. Hänen täytyi saada nähdä myöskin hänen kukkansa, sillä ollen todellinen taiteilija hän himoitsi nähdä kilpailijansa mestariteoksen.
Hän osti kaukoputken, jonka avulla voi yhtä hyvin kuin omistaja itse seurata kukan jokaista kehitysastetta, siitä hetkestä saakka, jolloin se ensimäisenä vuonna kohottaa maasta esiin vaalean taimensa, aina siihen saakka, jolloin se viisivuotiskauden päätettyään kehittää ylvään ja siron kukkavarren, josta sen väri jo häämöttää esiin ja josta kukkalehdet kehittyvät, saattaen ilmi koko sen salatun ihanuuden.