Ja jos käärö olisi sisältänyt sipuleja, olisi van Baerle, mikäli Boxtel hänet tunsi, heti ryhtynyt asiantuntijana niitä tarkastamaan, tietääksensä saamansa lahjan arvon.
Sen sijaan oli van Baerle juhlallisena ottanut käärön kumminsa kädestä ja yhtä juhlallisena pannut sen kaapin laatikkoon, työntäen sen kauas taakse, arvatenkin osittain siksi ettei sitä nähtäisi, osittain sentähden, ettei se anastaisi liiaksi hänen sipuleilleen varattua tilaa.
Kun nyt käärö oli onnellisesti saatu laatikkoon, nousi Kornelius de Witt paikaltaan, pusersi kummipoikansa käsiä ja läksi astumaan ovea kohden.
Van Baerle tarttui nopeasti kynttilään ja kiiruhti hänen edellensä näyttääkseen kohteliaasti hänelle tietä.
Sitten jäi kuivatushuone pimeään, ja valo loisti porraskäytävästä, sitten ulkoeteisestä ja lopuksi kadulta, missä ihmisjoukko odotti saadakseen nähdä Kornelius de Wittin astuvan vaunuihin.
Boxtelin otaksumat olivat täysin oikeat. Tuo käärö, jonka de Witt oli jättänyt kummipojalleen ja tämä pannut huolellisesti talteen, sisälsi Jan de Wittin ja herra de Louvois'n välisen kirjeenvaihdon.
Mutta jättäessään nuo paperit kummipojalleen varoi Kornelius, kuten olemme kuulleet hänen sanovan veljelleen, mainitsemasta mitään niiden valtiollisesta merkityksestä. Ainoa määräys, minkä hän antoi hänelle niihin nähden, oli, ettei hän luovuttaisi niitä kenellekään muulle kuin hänelle itselleen tai sille henkilölle, jonka hän kirjelmällä varustettuna lähettäisi niitä noutamaan.
Kuten on kerrottu, oli van Baerle piilottanut tuon käärön kaappiin, missä säilytti kallisarvoisia sipuleja.
Kun Kornelius de Witt oli lähtenyt, melu tauonnut, valkeat sammutetut, ei talonisäntä enää liioin muistanutkaan tuota kääröä, — mutta sen enemmän ajatteli sitä Boxtel, taitavan purjehtijan tavoin oivaltaen sen uhkaavaksi pilveksi, joka vielä oli tuottava myrskyä ja tuhoa.
Ja nyt olemme siis laskeneet kertomuksellemme perustuksen laajalla esityksellä Dordrechtin ja Haagin tapahtumista. Ketä haluttaa, voi seuraavissa luvuissa kuulla lisää niiden kehittymisestä. Me puolestamme olemme pitäneet sanamme, todistamalla ettei Kornelius eikä Jan de Wittillä ollut koko Hollannissa niin heltymätöntä vihamiestä kuin van Baerlellä, ja että tämä hänen vihamiehensä oli herra Isak Boxtel.