Korneliuksen tutkiessa toista sipulia, yhä vielä polvistuneena, ravistettiin huoneen ovea niin voimakkaasti ja työnnäistiin auki sellaisella vauhdilla, että Kornelius tunsi poskensa ja korvansa vihasta käyvän hehkuviksi.
— Mitä nyt taas? kysyi hän. — Onko tässä talossa tultu hulluiksi?
— Herra, herra! huusi palvelija syösten huoneeseen vielä kalpeampana: ja kauhistuneempana kuin Craeke äsken.
— Mitä sitten? kysyi Kornelius, aavistaen tämän uudistuneen sääntöjen rikkomisen ennustavan onnettomuutta.
— Oi herra, paetkaa, paetkaa, nopeaan! huusi palvelija.
— Minkätähden pakenisin?
— Herra, talo on täynnä kaartilaisia.
— Mitä ne haluavat?
— Ne hakevat teitä.
— Mitä varten?