— Voi! sai Boxtel vaivoin lausutuksi ja sulki silmänsä, varmaankin päästäkseen näkemästä kammottavaa kuvaa, joka hänelle esiintyi.
— Tuhat tulimaista! huudahti palvelija tullessaan ulos huoneesta. — Herra näyttää olevan kovin sairas, kun ei tuollainen uutinen saattanut häntä hypähtämään ylös vuoteestaan!
Itse asiassa olikin Isak Boxtel kovin sairas, niin sairas kuin on ihminen, joka on murhannut toisen ihmisen.
Mutta hänen murhanteollaan oli ollut kahtalainen tarkoitus. Toinen oli nyt saavutettu, ja hänen oli huolehtiminen siitä että saavuttaisi toisenkin.
Yö lähestyi. Boxtel odotti sen tuloa.
Yön saavuttua hän nousi levolta.
Sitten hän kiipesi ylös viikunapuuhunsa.
Hän oli arvannut oikein, ei kukaan ajatellut puutarhan vartioimista. Talossa oli kaikki sikin sokin ja palvelijat päästään sekaisin.
Boxtel kuuli kellon lyövän kymmenen, yksitoista, kaksitoista.
Nyt hän sydän pamppailevana, kalpeana ja vavisten laskeutui alas puusta, otti tikapuut, asetti ne muuria vasten, kiipesi lähinnä ylimmälle astuimelle ja kuunteli.