Mousqueton kääntyi häneen niin surkean näköisenä, että hän ilmeisesti suuressa määrin yhtyi kunnon nuorukaisen apeuteen.
"Lukossa!" toisti hän.
"Mutta minä olen kuullut teidän kertovan, herra Mouston", rohkeni Blaisois vihjata, "että te kerran nuoruudessanne, Chantillyssä se täisikin tapahtua, elätitte herraanne ja itseänne pyydystämällä peltopyitä juoksusilmukalla, karppeja ongella ja pulloja suopungilla."
"Totta kyllä", myönsi Mousqueton, "se pitää paikkansa, ja sen voi Grimaud todistaa. Mutta kellariin johti luukku, ja viini oli pulloissa. Minä en voi heittää suopunkia tämän seinän läpi, yhtä vähän kuin nykäistä siimaan viiniastiaa, joka painaa kenties kaksi sentneriä."
"Ette kyllä, mutta te voitte irroittaa pari kolme lautaa väliseinästä", huomautti Blaisois, "ja nävertää läven tynnyriin."
Mousqueton levitti pyöreät silmänsä suhdattoman suuriksi ja katseli oppilastaan ihmeissään siitä, että havaitsi hänessä aavistamattomia sielullisia kykyjä.
"Se tosiaan käy laatuun", arveli hän; "mutta mistä saisi lankkujen vääntämiseen taltan ja tynnyrin nävertämiseen kairan?"
"Kalukimppu", virkahti Grimaud yhä selvitellen tilejään.
"Kas, oikein, — kalukimppu!" huudahti Mousqueton; "ja minä kun en tullut sitä ajatelleeksi!"
Grimaud ei ainoastaan ollut seurueen taloudenhoitaja, vaan sen seppäkin; paitsi tilikirjaansa oli hänellä kimpullinen työkaluja. Ja kun Grimaud oli peräti huolellinen mies, oli hän matkarepussaan säilyttämäänsä kimppuun varannut kaikkinaisia tarpeellisimpia välineitä.