Hän pysähtyi tämän tynnyrin ääreen, tunnusteli sopivaa kohtaa kairalleen ja tuli silloin laskeneeksi kätensä hanalle.
— Hyvä! — ajatteli hän; — tämäpä säästää minulta sen vaivan.
Ja hän ojensi alle olutruukkunsa, kiersi hanaa ja tunsi, että sisältö solui hiljaa toisesta astiasta toiseen.
Huolellisesti väännettyään jälleen kiinni hanan aikoi Grimaud juuri kohottaa sarkan huulilleen, — sillä hän ei tunnollisena miehenä tahtonut viedä kumppaneilleen juomaa, jonka laadusta hän ei olisi kyennyt vastaamaan, — kun kuuli kiertovahdin lähestyvän, kyyristyi kahden tynnyrin väliin ja lymysi toisen taakse.
Tuossa tuokiossa avattiinkin ovi ja lukittiin jälleen sitten kun siitä oli tullut kaksi levättiin kääriytynyttä miestä.
Toinen kantoi lasiruuduilla varustettua lyhtyä, joka oli huolellisesti suljettu ja siksi korkea, että liekki ei voinut ulottua yläpäähän. Itse ruudut olivat sitäpaitsi katetut valkoisella paperiarkilla, joka himmentäen valoa ehkäisi melkein kokonaan lämmön.
Tämä mies oli Groslow.
Toinen piteli kädessään jotakin pitkähköä, taipuisaa, ikäänkuin vaalahtavaksi punokseksi kierrettyä. Hänen kasvojaan varjosti leveälierinen hattu. Grimaud arveli, että miehet olivat tulleet sinne samoissa aikeissa kuin hänkin ja tahtoivat maistella portviiniä; hän painautui yhä tiukemmin tynnyrin taakse ja tyynnytti mieltänsä sillä ajatuksella, että jos hänet keksittäisiinkin, ei rikos olisi kovinkaan suuri.
Tulijat pysähtyivät sen tynnyrin kohdalle, jonka suojaan Grimaud oli kätkeytynyt.
"Teillähän on sytytin?" virkkoi lyhdyn kantaja englannin kielellä.