"Siihen en luota", virkkoi d'Artagnan, "ja minä lähden hietaharjuille."
"Miksei kaupunkiin?" kysyi Portos. "Minä pitäisin enemmän hyvästä majatalosta kuin noista kamalista hietakummuista, jotka Jumala on luonut vain kaniineja varten. Sitäpaitsi olen nälissäni."
"Tee miten tahdot, Portos", sanoi d'Artagnan; "minä puolestani olen vakuuttunut siitä, että avoin keto on turvallisempi meidän asemassamme oleville miehille."
Ja d'Artagnan lähti nousemaan hietaharjuille Portoksen vastausta odottamatta, varmana siitä, että enemmistö oli hänen puolellaan.
Pikku ryhmä seurasi häntä ja katosi pian hänen mukanaan hietakunnaiden taakse ennen kuin oli ehtinyt herättää yleistä huomiota.
"Pakiskaamme", esitti Aramis heidän taivallettuaan neljänneslieuen verran.
"Ei, paetkaamme", vastasi d'Artagnan. "Me olemme suoriutuneet Cromwellista, Mordauntista, merestä, — noista kolmesta kuilusta, jotka uhkasivat niellä meidät, — mutta Mazarinista me emme selviydy niin vähällä."
"Olet oikeassa, d'Artagnan", myönsi Aramis, "ja minun neuvoni on, että paremmaksi varmuudeksi eriämme."
"Niin, niin, Aramis", yhtyi d'Artagnan, "eritkäämme."
Portos tahtoi lausua jotakin tämän päätöksen vastustamiseksi, mutta d'Artagnan puristi hänen kättään vaikenemisen merkiksi. Portos oli tottunut kuuliaiseksi näille kumppaninsa vihjauksille, sillä hän tunnusti tavallisella suopeudellaan d'Artagnanin älyllisen ylemmyyden. Hän pidätti senvuoksi sanat, jotka hänellä jo oli huulillaan.