Viimein he menettivät toisensa näkyvistään.
" Sacrebleu, d'Artagnan", virkkoi nyt Portos, "minun pitää oitis lausua sinulle ajatukseni, sillä minä en pystyisi koskaan säilyttämään sydämelläni mitään sinua vastaan. Tiedätkös, minä en tuntenut sinua äskeisessä kohtauksessa!"
"Kuinka niin?" kysyi d'Artagnan hienosti hymyillen.
"Kas, jos Atosta ja Aramista uhkaa todellinen vaara kuten sanot, niin eihän hetki ollut sovelias erotaksemme heistä. Sanon sinulle suoraan, että minä puolestani olin halukas saattamaan heitä ja että vieläkin tekisi mieleni tavoittaa heidät maailman kaikista Mazarineista huolimatta."
"Sinä olisit oikeassa, Portos, jos asian laita olisi todella sellainen", vastasi d'Artagnan. "Mutta kuulehan nyt muuan pikku seikka, joka vähäpätöisenäkin kaiketi muuttaa mielipiteesi; he eivät ole suuremmassa vaarassa, vaan me. Kumppaneistamme emme eronneet hylätäksemme heitä, vaan varoaksemme pahentamasta heidän asemaansa."
"Niinkö?" ihmetteli Portos silmät suurina.
"Ehdottomasti; jos heidät pidätetään, niin heitä uhkaa pelkkä Bastilji, mutta jos meille sattuu sama tapaus, niin saammekin marssia Grève-torille".[25]
"Pentele", virkahti Portos, "se on aivan toista kuin parooninkruunu, jonka minulle lupasit, d'Artagnan!"
"Mitä vielä; eroitus ei kenties ole niin suuri kuin luulet, Portos. Tunnethan sananlaskun: kaikki tiet johtavat Roomaan."
"Mutta minkätähden on meidän asemamme vaarallisempi kuin Atoksen ja Aramiin?" tiedusti Portos.