Neljännen päivämatkansa lopulla Atos ja Aramis varovasti väistivät Nanterren kaupunkia, jotteivät kohtaisi kuningattaren väkeä.
Vastoin taipumustaan turvausi Atos tällaisiin varokeinoihin, mutta Aramis oli varsin järkevästi huomauttanut hänelle, että heillä ei ollut oikeutta antautua mihinkään varomattomuuteen, kun Kaarlo-kuningas oli uskonut heille pyhän ja tärkeän tehtävän, joka mestauslavalla vastaanotettuna voitiin täyttää ainoastaan kuningattaren edessä.
Atos mukautui senvuoksi.
Esikaupungeissa matkalaisemme tapasivat vartiostoja kaikkialla; koko Pariisi oli aseissa. Etuvartija ei tahtonut laskea kahta aatelismiestä ohitseen, vaan huusi kersanttia.
Kersantti tuli heti ulos vartioasemalta, ja omaksuen kaiken sen mahtipontisuuden, jota porvarit mielellään pitävät sävynään, kun heillä on onni esiintyä sotilaallisessa arvoasemassa, hän kysyi:
"Keitä te olette, messieurs?"
"Kaksi aatelismiestä", vastasi Atos.
"Mistä te tulette?"
"Lontoosta."
"Mitä asiaa teillä on Pariisissa?"